Espoo Talks

Miltä Espoo näyttää 20 vuoden päästä? Kuinka syntyy vahva kaupunkiyhteisö? Millainen on Espoo kivijalkayrittäjän silmin?

Kaupunkitapahtumat Espoon ja Radio Helsingin yhteistyönä syntynyt Espoo Talks on dynaaminen juttusarja, joka tarjoaa oivaltavaa puhetta kaupunkikulttuurista ja tulevaisuudesta. Sarja on tuotettu kesällä 2018.

Espoo Talks -juttusarjassa mikrofoniin tarttuvat vuorotellen eri alojen rautaiset asiantuntijat ja tulevaisuuden silminnäkijät. Samaistuttavat hahmot puhuvat inspiroivasti muun muassa taiteesta, teknologiasta ja yhteisöllisyydestä.

Podcast on tuotettu yhteistyössä Kaupunkitapahtumat Espoon ja Radio Helsingin kanssa.

Espoo Talks

Jakso 1: Kalakauppias Max Grönholm

Kauklahtelainen kalakauppias Max Grönholm avaa Espoo Talks -juttusarjan.

Marraskuussa 2016 Kauklahteen avattu Maxin Kala on saanut puolessatoista vuodessa innokkaan asiakas- ja fanikunnan – myös Espoon ulkopuolella. Sympaattinen kalakauppa henkilöityy logoa myöten Max Grönholmiin, joka valittiin viime vuoden lopulla Espoon positiivisimmaksi. Max haluaa olla aidosti lähellä asiakkaitaan ja onkin ystävystynyt useiden kanta-asiakkaiden kanssa. Hän myös jakaa mieluusti kalankäsittelyvinkkejä sekä reseptejä, niin kaupalla kuin sosiaalisessa mediassa.

Mitkä ovat Maxin mielestä hyvän asiakaspalvelun kriteerit? Entä miltä tulevaisuuden Espoo näyttää pienyrittäjän silmin?

Kuuntele jakso tästä

Jakso 2: Tutkijatohtori Julia Donner

Maisema-arkkitehtuuri vaikuttaa paljon ympäristöömme ja elämäämme, vaikkemme sitä tiedostaisikaan. Alalla on merkittävä rooli muun muassa ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä. Eri aikakausien suunnittelupöydät kertovat aina myös ihmisen ja luonnon suhteesta sekä yhteiskunnan arvoista.

Aalto-yliopiston tutkijatohtori Julia Donner törmää usein väärinkäsityksiin maisema-arkkitehtuurista. Ala ei kuitenkaan ole pelkkää akateemista pohdintaa, vaan pureutuu perustason ongelmiin ympäristössä.

Jäävätkö viheralueet liian vähälle huomiolle kaupunkirakenteen tiivistyessä? Entä miten kaupunkiin syntyy “epämaisema”?

Kuuntele jakso tästä

Jakso 3: Tekstiilitaiteilija Greta Muuri

Espoon ammattitaiteilijan työskentelyapurahan vuoden alussa saanut Greta Muuri tekee tunteita herättävää, kokeellista tekstiilitaidetta julkisiin tiloihin.

Miten moderni tekstiilitaide voi kritisoida kulutuskulttuuria? Entä kuinka tekstiilijäte muuttuu taiteeksi?

Kuuntele jakso tästä

Jakso 4: Valokuvaaja Tuomas Heinonen

Uhanalaiset linnut, hyönteiset ja runsas kasvisto tekevät Suomenojan lintualtaasta luonnontarkkailijan paratiisin. Ulkoilualue on erityisesti lintubongareiden suosiossa, mutta säästyykö lintuallas tuleville retkeilijöille? Entä millaiset olosuhteet muuttuva Espoo tarjoaa muille cityeläimille?

Espoolainen valokuvaaja Tuomas Heinonen on yksi Suomenojan Luonto ry:n perustajista. Yhdistyksen tavoitteena on dokumentoida lintualtaan muutosta ja jakaa tietoa alueen erikoisesta ekosysteemistä.

Kuuntele jakso tästä

Jakso 5: Kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi

Kaupunkikehityksen näkökulmasta Espoon tarina on ainutlaatuinen. Viimeisen 60 vuoden aikana kaupungin asukasluku on kymmenkertaistunut ja talouskasvu on ollut vahvaa. Suomen toiseksi suurin kaupunki tunnetaan kuitenkin ennen kaikkea uneliaana mammuttilähiönä. Mitä espoolaisuus edes tarkoittaa?

Uusimmassa Espoo Talks -jaksossa kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi pohtii identiteetin merkitystä kaupungille ja sen asukkaille.

Kuuntele jakso tästä

Jakso 6: Urheiluasiantuntija Arto Kuuluvainen

Espoolaiset junioriseurat ovat Suomen kärkeä monissa lajeissa, mutta edustusurheilun tarinat ovat surullisia. Seuratoiminnan vaikeus Espoossa onkin yksi suomalaisen urheilun mysteereistä.

Kauppatieteiden tohtori ja urheilubisneksen jokapaikanhöylä Arto Kuuluvainen avaa Espoo Talks -jaksossa syitä espoolaisseurojen ahdinkoon.

Miten urheiluseuran ympärille syntyy vahva yhteisö ja fanikulttuuri? Entä mitä Kiekko-Espoon paluu kiekkokartalle merkitsee?

Kuuntele jakso tästä

Jakso 7: Digiagendan kehittämispäällikkö Valia Wistuba

Espoon kaupunki voitti kesäkuun alussa kansainvälisen Intelligent Community Awards 2018 -kilpailun. Kilpailun teema oli datan hyödyntäminen ihmislähtöisessä palvelujen kehittämisessä.

Espoon digiagendan kehittämispäällikkö Valia Wistuba purkaa Espoo Talks -jaksossa digikokeilujen maailmaa. Digitalisaatiolla ei ole yksiselitteistä määritelmää, joten siitä puhuttaessa sotkeudutaan usein insinöörikielen pyörteisiin. Yksinkertaisimmillaan digitalisaatio voi tarkoittaa esimerkiksi asiakirjojen siirtämistä sähköiseen muotoon.

Millaisia mahdollisuuksia digitalisointi ja uudet teknologiat tarjoavat kaupungin palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen? Miten digitalisaatio näkyy arjessa 10 vuoden kuluttua?

Kuuntele jakso tästä

Jakso 8: Lastenkirjailija Linda Liukas

Lastenkirjailija Linda Liukas tunnetaan teknologia-alan sanansaattajana. Hän on muun muassa ollut perustamassa Rails Girls -yhteisöä, jossa opetetaan tytöille ja naisille koodauksen alkeita ympäri maailmaa. Vuonna 2014 Liukas palkittiin Valtionpalkinnolla digitaalisen teknologian ymmärrettäväksi tekemisestä lapsille.

Supersuosittu Hello Ruby -sarja alkoi ohjelmoinnista ja ohjelmoijan ajattelutaidoista. Toinen kirja käsitteli sitä mikä tietokone on ja kolmas sitä, miten tietokoneet puhuvat toisilleen, eli mikä internet on. Neljännen, juuri ilmestyneen Ruby-kirjan teemana on tekoäly ja koneoppiminen.

Miten vanhemmat voivat auttaa lapsiaan kasvamaan työuriin ja tulevaisuuteen, joissa tekoäly on yhä suuremmassa roolissa? Entä mikä on Hello Ruby -sarjan tärkein viesti?

Kuuntele jakso tästä

Jakso 9: Asiakaspalvelupäällikkö Hans Swahn

Kirjastot ovat laajentaneet toimenkuvaansa kirjojen lainaamisesta esimerkiksi soittimiin, seura- ja ulkopeleihin, 3D-tulostukseen, ja energiamittareihin. Uusimmassa Espoo Talks -jaksossa ääneen pääsee Sellon kirjaston asiakaspalvelupäällikkö Hans Swahn, joka on työskennellyt Espoon kaupunginkirjastossa jo 18 vuoden ajan.

Mikä on kirjastojen merkitys kaupunkiyhteisölle? Millaisia palveluja tulevaisuuden kirjasto tarjoaa? Entä miten kirjastot voivat edistää tasa-arvoa ja ehkäistä syrjäytymistä?

Kuuntele jakso tästä

Jakso 10: Suunnittelupäällikkö Liisa Ikonen

Kaupunkisuunnittelijat määrittelevät millainen kaupunki Espoo on, asemakaavoittajat korttelin tarkkuudella. Tällä kertaa Espoo Talks -jaksossa ääneen pääsee suunnittelupäällikkö Liisa Ikonen Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen asemakaavayksiköstä.

Säilyykö Espoo myös tulevaisuudessa kaupunkina, joka koostuu useasta keskuksesta? Entä mitä tapahtuu, kun varjokaava kohtaa kaavoittajan?

Kuuuntele jakso tästä

Sinua saattaisi myös kiinnostaa

Keskustelut
Näköaloja Espooseen: Tapiolan puutarhakaupunki

Näköaloja Espooseen: Tapiolan puutarhakaupunki

Keskustelut
Näköaloja Espooseen: Tapiolasta eväät musiikin ammattilaisuuteen

Näköaloja Espooseen: Tapiolasta eväät musiikin ammattilaisuuteen

Keskustelut
Näköaloja Espooseen: Espoo ‒ kaupungin tarina

Näköaloja Espooseen: Espoo ‒ kaupungin tarina