Lauttasaaren aseman teemoja ovat vesi, lumi ja jää. Espoosta katsottuna tämä on länsimetron viimeinen pysäkki.
Katosta roikkuvat 700 riippuvalaisinta ovat kuin tähdenlentoja. Ne reagoivat matkustajien liikkeisiin ja elävät ihmisten sekä ilmavirtojen mukana.
Vihreän eri sävyjä heijastavat lasiseinät ovat tunnelmaltaan jään- ja unenomaisia. Seinään löytyneet muodot kuvastavatkin pakkautunutta jäätä.
Gyldénintien uloskäynnin liukuportaiden valkoinen, epätasainen katto tuo mieleen lumilinnan. Ei ihme, sillä arkkitehtuurin teemana on ollut vesi jähmettyneessä muodossa lumena ja jäänä.
Kaarevat kattorakenteet ovat vaaleansävyistä, tavitettua liimapuuta. Katon rakenteet ovat näkyvissä ja vesikatto ulottuu toiselta puolen maahan saakka.
Rakennus näyttää pieneltä ulkoapäin tarkasteltuna. Koska iso osa seinistä on lasia, valo hakeutuu sisätiloihin pyytämättäkin. Rakennuksessa on käytetty 50-luvulle tyypillistä värimaailmaa ja liuskekiveä, jota on yhdistetty modernilla tavalla lohkottuna ja vaakaan muurattuna.
Otavantien liukuportaissa jatkuu samankaltainen jäänomainen teema, vaikkakin hieman eri muodoilla. Täällä seinien “lumi” vaikuttaa pehmeämmältä, suojalumimaiselta.
Toisella tasanteella sienipilarimainen katto tervehtii matkaajaa ja luo turvallisuudentunnetta. Pilari muistuttaa lauttasaarelaisia alueen entisestä vesitornista.
Samojen liukuportaiden katto pääsee parhaimpiin oikeuksiinsa erityisen hyvin alaspäin kulkiessa. Hyvää matkaa!
Kuvat: Robert Sjöblom
Teksti: Tarja van Veldhoven
