Metroarkkitehtuuri: Aalto-yliopisto

Länsimetron asemat ovat täynnä kiinnostavia arkkitehtonisia yksityiskohtia. Lähde inspiroivalle metromatkalle ja kiinnitä huomiosi asemien estetiikkaan tämän oppaan avulla.

Metroarkkitehtuuri: Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston laiturilla valaistus on tunnelmaa luova. Rauhallisella asemalla ei näy liiemmin kiiltoa tai väriä, metroja lukuun ottamatta. Laiturin molemmat päät vievät Aalto-yliopiston tiloihin: Otaniementien pääty vie sinut suoraan yliopiston päärakennukseen. Tietotien kautta pääset esimerkiksi Micronovaan ja Open Innovation House -rakennuksiin.

Yleisnäkymä Aalto-yliopiston laiturilta

Koko asemaa yhdistää esipatinoitu Cor-Ten alakatto, jota halkovat mustat vinoviivat. Punasävyinen katto jatkuu koko aseman halki molempiin uloskäynteihin saakka.

Katto on aaltoileva, kenties yliopiston nimen mukaisesti. Kieltämättä lainehtivassa, rennossa, mutta älyllisesti terävässä katossa on jopa jotain alvaraaltomaista. Luonnonvalo saa katon heijastamaan mitä kiehtovimpia värejä.

Otaniementien liukuportaisiin edetessä tulijaa tervehtii kolmionmuotoinen vino ikkuna. Aurinkoisena päivänä valo voi löytää lähes laiturille asti. Rouheat betoniseinät edustavat nykyajan estetiikkaa.

Välitila

Laatikoista rakennettu eloisa näyttö kielii yliopistomaisen luovasta kokeilunhalusta ja innovaatiohengestä. Näytön alta löytyy autokoulu Street Smarts, joka ensisilmäyksellä vaikuttaa kahvilalta.

Autokoulu

Katon eri värisävyt pääset oikeuksiinsa luonnonvalossa. Isot avonaiset ikkunat liukuportaiden yläpäästä antavat ensisilmäyksen sääolosuhteisiin.

Liukuportaiden päässä, yliopiston tiloissa juuri ennen uloskäyntiä laiturilta alkaneet tutut värisävyt löytyvät alkavasta punatiiliseinästä.

Tiiliseinänäkymää

Tietotien uloskäynnin puolella sama katto jatkuu, mutta origamimaiset seinät leikittelevät jalankulkijan kanssa. Vasemmalla puolella kiiltopintainen seinä tuo vakavuutta leikkisään pinnanmuotojen vaihteluun.

Tietotien käytävä

Tietotien ulkoskäyntirakennus on kuin yhdistelmä jotain vanhaa ja uutta, kiiltävää ja mattaa, suoraa ja vinoa, joka pääsee oikeuksiinsa erityisesti ulkona pienen matkan päässä itse rakennuksesta.

Valokuvat: Robert Sjöblom
Teksti: Tarja van Veldhoven

Sinua saattaisi myös kiinnostaa

Metro
Metroarkkitehtuuri: Lauttasaari

Metroarkkitehtuuri: Lauttasaari

Metro
Metroarkkitehtuuri: Koivusaari

Metroarkkitehtuuri: Koivusaari

Metro
Metroarkkitehtuuri: Keilaniemi

Metroarkkitehtuuri: Keilaniemi